Rauhanturvaajan lautaselta..

Viime päivityksestä on kulunut surullisen pitkä aika, mutta toisaalta elämäntilanne on nykyisin kovinkin erilainen kun vielä puoli vuotta sitten. Tie on vienyt Lähi-Idän Libanoniin, jossa olen asustellut viime vuoden marraskuusta lähtien. Olen siis Libanonissa rauhanturvaajana suomalais-irlantilaisessa pataljoonassa ja työtehtävä tällä hetkellä on kokki aina tuonne toukokuun loppuun, jonka jälkeen toimin loppupalvelukseni talousaliupseerina, vastaten osaltani keittiötyöskentelystä. Ajatus nykyiseen tilanteeseen syntyi halusta tehdä jotain aivan uutta ja erilaista, johon ei välttämättä myöhemmin enää pysty elämäntilanteen tai muun vastaavan myötä. Olisi toki kliseistä väittää, ettei työstään saamalla rahallisella korvauksella olisi mitään vaikutusta asiaan. Palkasta käteen jäävä osuus on kuitenkin noin kaksinkertainen Suomessa vastaavaan työhön nähden. 

Ammatillisestihan nykyinen työ ei kovinkaan paljoa anna. Toki pieniä ajatuksia eri raaka-aineiden yhdistämisestä ja käsitys millaisesta ruoasta ”perus” suomalainen pitää. Suurimmat kehitykset kuitenkin tapahtunevat ajoituksen ja priorisoinnin saralla ruokamäärien kuitenkin ollessa suuria. Kotimaassa myytävän ruoan arvostus on myös kasvanut roimasti; ennestään itsestään selvyytenä oleva ammattitaidolla leikattu ja putsattu naudan paisti on tuntuu nykyisin lähes luxus raaka-aineelta.

Raaka-aineethan tulevat YK:lta ja niiden hankinta pitkälti pohjautuu ”mistä halvimmalla saadaan”- ajatukselle, tai siltä se ainakin suurimmaksi osaksi aikaa tuntuu. Raaka-aineita tuleekin pitkin maailmaa esimerkiksi: maito tulee Luxenburgista, kananmunat Ukrainasta, makaroonit ja pastat Italiasta, makkarat ja leikkeleet Hollannista, pakaste kala ja ravut Norjasta, sekä liha Keniasta, Italiasta tai Espanjasta. Ruoka tilataan valmiiksi kootulta raaka-aine listalta ja ne toimitetaan tilaus hetkestä noin kolmen kuukauden päästä - ennakointi siis kunniaan! 

Suomesta tulee ajoittain erinäisia raaka-aineita ja ruokia käytettäväksi erilaisissa tilaisuuksissa ja juhlissa; joulu, uusivuosi, pääsiäinen ja niin edelleen. Mukana tulee myös iltapalaksi tarjottavaa ruisleipää, meetwurstia, grillimakkaraa, juustoa, suolakurkkuja, liha- ja riisipiirakoita ja sinappia, sekä tietenkin eurolavallinen suomalaista kahvia!

"Jauhelihan" raakapaino oli 9 kg, irronnutta rasvaa 2,26 kg

Raaka-aineiden laadukkuuden voi päätellä jo niiden hinnasta, joten en tiedä onko oikeutta valittaa jos esimerkiksi liha on sitkeää, jänteistä ja kalvoja täynnä, mutta hinta on ainoastaan 1-2€ kilolta. Toisaalta suuri renssaus hävikki nostaa lihan kilohintaa ylöspäin. Suomalaisten keskuudessa suositaankin runsaasti nyhtöpossua tai - nautaa, jolloin lihan heikkolaatu ei haittaa. Tuoteselosteisiinkaan ei ole kovin luottaminen sillä esimerkiksi alla esitetyssä kuvassa olevan ”jauhelihan” kokonaisrasvaprosentin ilmoitetaan olevan maksimissaan 15%, mutta kokeilu mielessä halusin tämän selvittää. Paistoinkin 9 kiloa ”jauhelihaa” lisäämättä yhtään rasvaa pannulle ja valuttamalla siitä ylimääräiset rasvat pois. Irronneen rasvan paino oli 2264g. Lyhyelläkin matikalla kyseinen tulos on enemminkin 25% kuin 15%. Ainoa lohdullinen asia tässä oli ettei rasva enää ollut lihassa. Kuka huijaa ja ketä? ”Jauhelihan” valmistaja YK:ta tai YK meitä? Tämä on vain yksi monista kummallisuuksista mihin aika ajoin törmää. 

Onhan meillä vitivalkoista paahtoleipääki, joka sisältää n. 17g proteiinia / 100g - aika hurjaa.. Toki mukana on laadukkaitakin elintarvikkeita muunmuassa Hellmannsin majoneesia, Heizin ketchuppia, John Westin tonnikalaa ja tuoreet, pitkälti paikalliset kasvikset.

48 tuntia haudutettua Vorschmackia - maistui!

Kanankoipi Confit, glaseerattua punajuurta ja sitruunavelouté

Täytyy nostaa jalustalle Libanonissa työskenteleviä suomalaiskokkeja, sillä harva tietää millaista taistelua ja mielikuvitusta vaatii luoda päivästä toiseen ruoasta herkullista, terveellistä ja mahdollisimman monipuolista, kun raaka-aineet ovat mitä ovat. Joskus onnistutaan hyvin ja joskus vähän paremmin. Pääasiassa ruoka on suhteellisen yksinkertaista johtuen ruokailijoiden määrästä ja ajasta, sillä ajoittain aamupalan, lounaan ja päivällisen valmistaa ainoastaan kaksi kokkia, toisten esivalmistellessa seuraavaa päivää. 

Yksi suomalaisista kokeista on aina suomalaisten pienemmällä tukikohdalla, jossa väkeä on sen verran vähän, että yksi kokki kykenee ruokahuollosta huolehtimaa. Siellä pystyy toteuttamaan itseään paljon vapaamminen ja se kuinka paljon ruokiin haluaa panostaa on itsestä kiinni. Itselläni siellä syntyi erikoisempina muunmuassa vorschmackia, walewskaa, kanankoipi confittia ja popcornikanaa. Toki pääasiassa tarjolla oli hyviä perusruokia aina silakkapihveistä makaroonilaatikkoon.

Itselleni ajoittaiset suuremmat cocktailtilaisuudet ja pienemmät ”hienommat” lounaat tai päivälliset ovat tärkeä asia, niiden ollessa oikeastaan ainoita tilanteita, jolloin pystyy hifistelemään ja enemmän toteuttamaan itseään. Nyt palvelusvapailla ollessani tilasinkin itselleni kaksi runsaampaa ruokaopusta; Eleven Madison Parkin ja Anne- Sophie Picin Le Livre Blancin. Toivonkin näiden edes vähän täyttävän aukkoa, jonka ravintoloissa käymättömyys ja Top Chefien ynnämuiden ammattimaisempien ruokaohjelmien puute minulle ovat luoneet. Näillä mennään ja pyritään päivästä toiseen laittamaan maittavaa ruokaa resursseilla mitä on annettu! Älkää ymmärtäkö väärin, olen viihtynyt todella hyvin ja tähän mennessä kokemuksena tämä on ollut aivan mahtava.

Hyvää kevättä ja toivottavasti Suomessakin lämpeää nopeasti! Päivällä oli täällä +32 astetta, kesähelteitä odotellessa :)